Lokakuu meni, enkä oikein halua muistella, mihin. Jonkinlaisen mullistavan odottamiseen ehkä. Että tulispa joku ja pyytäis minut tanssiin, joka muuttais kaiken. Ei se mikään salaisuus ole, että taitoni alakuloistua ovat huippuluokkaa.
Mutta yhtä totta kuin se, että olen surun vietävissä, on se että olen ihan todella uusien alkujen kuningatar. Aina, ihan aina alakulon jälkeen tulee se hetki, kun saan vanhassa rypemisen muutettua joksikin uudeksi.
Usein se tapahtuu kuun ensimmäisenä päivänä, yleensä jonkun Liamin avustuksella.
She moved to London yesterday
Told me I had missed my chance
Didn’t seem to seem that way
When she’s asking me to danceShe doesn’t live that far away
Medium-distance romance
Lisäksi. Yhtyeen uusi video on minulle aina tapaus, ainakin niin kauan kuin sen pääosassa on Liam Fray. Ihana mies. En varsinaisesti pelkää vanhenemista tai ole ahdistunut siitä, että olen jo kolmikymppinen. Mutta sitä pelkään, että joskus, vaikkapa aikuisuuden myötä menetän taitoni ja kykyni rakastua poppareihin ja rokkareihin.
Sillä niin kauan kuin musiikkivideota katsellessa tunnen hullaantumista ja näen sydämiä, tiedän, että minulla on jotain.
Ainakin Helsingin ja Manchesterin välillä haikeana leijuva rakkaus.