The Charlatansin neljäs albumi, The Charlatans ilmestyi tasan 20 vuotta sitten, perjantaina 28.8.1995.
Tämä on nyt niin tätä taas, yksiä kakskymppisiä koko vuosi!
Albumi on uskomaton, ihme tapaus. Se ei ole mielestäni yhtyeen paras, ei edes toiseksi (paras on minusta Tellin’ Stories) , mutta on silti törkeän hyvä. Ja sillä on muutama yhtyeen olennaisimmista kappaleista, niin kuin vaikka Just When You Thinking Things Over ja Just Lookin’.
The Charlatansin tuotanto jakaantuu minun mielissäni jonkinlaisiksi kausiksi tai jaksoiksi. Sillä faktahan on, että vaikka punaisena lankana on ollut aina ne tietyt charlatansmaisuudet, on yhtye ollut tuottelias melko laajalla musiikillisella skaalalla. Tim Burgessin visioita ja asuinympäristöjä tästä varmaankin on kiittäminen (ja 2000-luvulla vähän syyttäminenkin, ehkä).
1995 oli brittipopin aikaa, ja vaikka yhtye kuinka puheissaan irtisanoutuu tuosta skenestä, kuuluu ajan henki tällä albumilla. Niin, The Charlatans -levyn ja sitä seuranneen Tellin’ Stories -albumin kohdalla on varmaankin ihan kohtuullista puhua yhtyeen brittipopjaksosta. Tässä ei enää liu’uta tanssirytmeistä kohti suoraviivaista kitarapoppia, vaan ollaan siellä jo.
Ja vaikka yhtye olikin vuonna 1995 jo vanha tekijä ja omasta mielestään jonkinlainen epäskeneilijä, on sen olemisessa ja tekemisessä oikeasti melkein kaikki se, mikä tarkoitti vuonna ysiviis ihanuutta.
Niin kuin vaikka the tukka, pohjoisen nasaali ja noh, laulajan harjoittama (pohjoisen) askellus.