Minulle se tärkein Flow-keikka oli jo perjantaina, kun näin kesän come backia suorittaneen Riden, mutta ei loppufestarikaan yhtä tyhjän kanssa ollut. Ei todellakaan. Tässä muutama ajatus esiintyjistä, joita alkujaan odotin eniten.
Pet Shop Boys oli upea. Pidin yhtyeen harkitusta show’sta, joka ei mennyt missään vaiheessa överiksi, vaan pysyi sellaisena kiehtovan ja salaperäisen hillittynä. Mutta oli silti show. Cool keikka, mutta myös lämmin – yleisö selvästi viihtyi ja rakasti biisivalintoja. Itselleni yksi suosikkikeikoista ikinä.
Belle & Sebastian oli minulle pettymys, mutta useimmille ilmeisesti suuri rakkauden hetki. Ongelma minulle oli se, että vaikka lavalla oli hirvittävä pomppu, meno, yritys ja tarmo, ei mitään sähköä syntynyt minun ja yhteen välille. Mietin keikan aikana, että jotta olisin vaikuttunut, olisi minun pitänyt ehkä olla yhtyeen suuri ihailija ja fani. No, nyt en ole sitä vieläkään. Näin tällä kertaa.
Sunnuntaina ihastutti ensinnäkin Beck. Upea keikka! Sykähdyttävä ja viihdyttävä, herkkäkin silloin, kun tilausta oli. Yllätyin siitä, kuinka hyvin miehen tuotannon loppujen lopuksi tunsin, vaikka en itseäni faniksi voikaan sanoa. Totuus on, etten ole häntä enää vuosiin aktiivisesti kuunnellut, viimeisintä levyä en juurikaan. Melankolisena ja surumielisenä tyyppinä olen tietystikin Sea Change -tyttöjä. Lost Cause -biisin aikana taisin pystyttää pääni sisään jonkinlaisen hartaan hetken. Ehkä aikoinaan tuon levyn jälkeen vain jäi tunne, ettei lisää Beck-albumeita enää tarvita.
Florenece + The Machine oli Riden ohella mielestäni festareiden hienoin. Jotenkin tiesin jo ennen festareita, että tulen hullaantumaan täysin, sillä vaikka en ole kokoonpanoa koskaan aiemmin livenä nähnytkään, on Florence Welchin uskomattoman lavakarisman pystynyt aistimaan ihan videotallenteiltakin.
Lavalla tapahtui jotain sellaista, että sitä pystyi sanomaan show’ksi, vaikkei se joku mitään suunniteltua ja kikkailtua valonräiskettä ollutkaan. Lavan täyttämiseen riitti uskomattoman hieno yhtye ja vielä uskomattompi frontwoman. Heittäytyvä ja selvästi musiikkiaan tunteva frontwoman.
Tässä oli vain kaikki kohdallaan. Oli vilpittömyys ja lämpö yleisöä kohtaan. Oli voimaa silloin, kun oli tarkoitus olla voimakas ja herkkyyttä silloin, kun oli tarkoitus olla herkkä. Oli musiikin synnyttämää tanssia ja eleitä, ilman tarkoitusta esittää jotain. Ja oli selittämätöntä taikaa läpi koko keikan. Sellaista, että keikan jälkeen tuntui kuin olisi käväissyt jossain muualla.