Minulla ei ehkä ole täysin kirkasta kuvaa siitä, mitä Ride on tai on ollut parhaimmillaan livenä. Mutta väitän kyllä, että yhtye oli eilen Suvilahdessa upea. Hieno paluu 90-luvun klassikkoyhtyeeltä.
En ollut alkuillasta kovin innokas lähtemään Flow-alueelle. Yksin, väsyneenä. Takana kaksi nihkeintä työpäivää aikoihin. Mutta festivaalialueelle päästyäni sain kehiteltyä itselleni jonkinlaisen Ride-hurmoksen. Kaikki alkoi siitä, kun näin Andy Bellin Instagram-tililtä miehen fiilistelevän CHICiä just tässä lavankulmassa. Vaikka en itse miestä löytänytkään, jäi tuosta loppuillaksi sellainen epäuskoisen onnellinen tunne, että täällä me nyt sitten ollaan, samassa maailmassa.
Minä ja Andy Bell.
Bellin somekäyttäytymisestä jäi fiilis, että yhtye piti Flow’sta. Yhtyeen keikasta puolestaan jäi fiilis, että Flow piti yhtyeestä. Minusta keikalla oli hieno, arvostava ja kunnioittava tunnelma, niin kuin klassikoiden keikoilla kuuluukin olla!
Oman Ride-keikkani voi tiivistää kolmeen ihanaan:
1. Andy Bellin denim on denim -look.
Farkkua ei näköjään voi olla liikaa. Pidin muutenkin Andy Bellin meiningistä (no, en ehkä lippalakista). Kiehtova hahmo, joka on tavallaan vähän charmiton, mutta oikeastaan kuitenkin jotenkin jänskä ja salaperäinen.
2. Keikan aloittanut Leave Them All Behind -kappale. Juuri sellainen aloitusbiisi, joka pistää toden ja epätoden sekaisin.
3. Loppuvaiheen parivaljakko Taste ja Vapour Trail. Jälkimmäisen aikana alkoi itkettää. Kai se minä ja Andy Bell samassa maailmassa -tunne oli sitten lopulta vähän liikaa.