Brightonilaisyhtye The Kooks julkaisee toukokuussa kokoelmalevyn, joka tiivistää yhtyeen tähän mennessä 11 vuoden ja neljän studioalbumin levytysuran. Kuten tapana usein on, täydentää myös The Kooks kokoelmaansa yhdellä aivan uudella kappaleella.
Pa pa pa pa paa da da pa
Ja voi että! Be Who You Are toimii täydellisesti tehtävässään, kokoelmalevyn uutena biisinä. Se on sellainen hyväntuulinen yhtyeen oma kunnianosoitus uralleen, muistoille, omalle identiteetille, maneereille. Kappale palauttaa reilussa kolmessa minuutissa mieliin monta miljoonaa The Kooks -mielikuvaa. Se kertoo oikeastaan kaiken sen, mitä The Kooks parhaimmillaan ja ihan eniten on.
Tässä minun tiivistykseni Be Who You Are -biisin ja The Kooksin ainesosista:
Se on rock ja pop, ajaton ja aikaisa.
Kappaleen alkusekuntien rokkikitara ja sitä seuraava popikas pa pa paa muistuttavat siitä, kuinka The Kooks on ollut aina yhtye, joka on ollut kovin pop, mutta kuitenkin samalla nauttinut myös brittiläisen rockmenneisyyden fiilistelystä. Tavallaan The Kooksin juttu on aina ollut samalla todella ajaton ja todella aikaisa. Ja aivan erityisesti todella 2006. Ainakin minut Luke Pricharttin hunajaisen nuhainen nasaali heittää suoraan keskelle nuoruutta ja sen kitaraindiehuumaa.
Yhtyeen rallattavan popin, pikkuisen retron rock-flirttailun ja poikamaisen indien sekamelskan voi pilkkoa osiin ja sijoittaa brittiläisen popmusiikin janalle. On 60-lukua, 70-luvun estetiikkaa, on 90-lukua ja brittipoppia, on 2000-luvun kitaraindieaalto.
Siinä on pa pa paa tai la la laa tai ta ta taa tai ty ty tyy tai o o ooooooooo
Se on hyväntuulinen, elämästä nauttiva ja siinä on papapapapapaa – voiko The Kooksimpaa asiaa olla? No ei! Lallattelu ja rallattelu on osa The Kooksin ilmaisua, joten olisi ihan hullua, jos myös vuoden 2017 versiosta ei tarttuvaa papapaa-koukkua tai o o ooo -jamitusta löytyisi.
Se on vähän cheesy
Suoranainen ylimelodisuus ja tarttuvuus, ne jo mainitut lallattelut ja Luke Pricharttin hurmaavan keimaileva laulutyyli yhdistettynä lyriikoiden beibeihin ja muuhun ihanan sievään, makeaan ja elämään uskovaan pop-jargoniin saa yhtyeen – ja tämän kappaleen – kuulostamaan ehkä ministi juustoiselta ja sokeriselta. Jollekin ronskimmasta ilmaisusta pitävälle se voi olla syy vältellä yhtyettä, mutta minusta se on vain rakastettavaa!
En ole koskaan välittänyt vasustella sitä jos joku soma kiharahiuksinen poppari haluaa kertoilla ”Be who you are, baby you’re a star”?
Ja hei, minuthan on just upgreidattu 11 vuodessa naiivista tähdeksi.